Itsen�isesti ajattelevat - Perussuomalaiset Nuoret ry - PerusS Nuoret: "Suomalaiset opiskelupaikat suomalaisten tehok�ytt��n"

Etusivu Periaatteemme PerusS Nuoret Hallitus Kannanottoja EU:sta Itsen�inen puolustus Paikallispolitiikka Perussuomalaisuus Presidentinvaalit 2006 Yleist� politiikasta Tapahtumia J�senille Yhteystiedot Nuorten myyntituotteet Linkit IRC-kanava #ps-nuoret Etsi

Etusivu

Periaatteemme

PerusS Nuoret

Hallitus

Kannanottoja EU:sta Itsen�inen puolustus Paikallispolitiikka Perussuomalaisuus Presidentinvaalit 2006 Yleist� politiikasta

Tapahtumia

J�senille

Yhteystiedot

Nuorten myyntituotteet

Linkit

IRC-kanava #ps-nuoret

Etsi

PerusS Nuoret: "Suomalaiset opiskelupaikat suomalaisten tehok�ytt��n" Kirjoittanut nuorten hallitus 01.09.2009 Viime viikolla uutisoitiin, kuinka sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä totesi Suomeen otettavan kenties liian paljon ulkomaalaisia opiskelijoita siihen nähden, että hurja määrä suomalaisnuoriakin on ilman opiskelupaikkaa. Mielipide tyrmättiin mm. opiskelujärjestöjen taholta jopa ulkomaalaisvastaisena. Perussuomalaiset Nuoret näkevät kuitenkin Hyssälän kommentissa paljon asiaa. Suomen valtion rahoittamaa korkealaatuista koulutusjärjestelmää on nykysäädöksillä helppo käyttää hyväkseen. Monet tutkintoa suorittavista ulkomaalaisopiskelijoistamme ovat läpikulkumatkalla, ja saatuaan ilmaisen koulutuksen he lähtevät huippuosaajina muualle kohti uusia haasteita. Myös oppilaitokset voivat hyötyä järjestelmästä lisäämällä ulkomaalaisten opiskelijamääriä saadakseen mahdollisimman hyvän valtiontuen. Perussuomalaiset Nuoret vaativat, että tarpeeton ulkomaalaisopiskelijoiden rekrytointi lopetetaan välittömästi ja annetaan ensin mahdollisuus kaikille kotimaan nuorille. Opiskelijoiden lähtötaso on maassamme tunnetusti korkea. Suomessa riittää tulevia ammattitaitoisia työntekijöitä, ja mikä parasta, koulutettu suomalainen ammattilainen myös jää hyvin usein kotimaan työmarkkinoille, toisin kuin ulkomaalaisopiskelija. Haluamme estää korkeatasoisen suomalaisen ammattitaidon hukkaan heittämisen asettamalla EU- ja ETA-alueen ulkopuolisista maista tuleville opiskelijoille lukukausimaksut. On myös muistettava erottaa toisistaan eri maiden välillä tapahtuva vastavuoroinen vaihto-opiskelu sekä tutkintoon johtava täysipäiväinen kouluttautuminen. Suomalaiset maksavat verorahoistaan korkeatasoista ja monipuolista koulutusjärjestelmäämme, joka on tarkoitettu omien lastemme ja nuortemme kouluttamiseen. Miksei siis kaukaa tulevan ulkomaalaisen pitäisi vastavuoroisesti osallistua maksutalkoisiin? Ulkomaalaisilla huippuyliopistoilla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia saada opiskelijoikseen lahjakkuuksia kansallisuudesta ja korkeista lukukausimaksuista huolimatta. Lisätiedot: Heikki Tamminen ________________________________________________ Perussuomalaiset Nuoret ry:n hallituksen jäsen Varsinais-Suomen Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja puh. 044 950 4324 Vesa-Matti Saarakkala ___________________________________ Perussuomalaiset Nuoret ry:n puheenjohtaja puh. 050 919 6079 Viimeksi p�ivitetty ( 01.09.2009 ) « Takaisin

PerusS Nuoret: "Suomalaiset opiskelupaikat suomalaisten tehok�ytt��n"

Kirjoittanut nuorten hallitus

01.09.2009

Viime viikolla uutisoitiin, kuinka sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä totesi Suomeen otettavan kenties liian paljon ulkomaalaisia opiskelijoita siihen nähden, että hurja määrä suomalaisnuoriakin on ilman opiskelupaikkaa. Mielipide tyrmättiin mm. opiskelujärjestöjen taholta jopa ulkomaalaisvastaisena. Perussuomalaiset Nuoret näkevät kuitenkin Hyssälän kommentissa paljon asiaa. Suomen valtion rahoittamaa korkealaatuista koulutusjärjestelmää on nykysäädöksillä helppo käyttää hyväkseen. Monet tutkintoa suorittavista ulkomaalaisopiskelijoistamme ovat läpikulkumatkalla, ja saatuaan ilmaisen koulutuksen he lähtevät huippuosaajina muualle kohti uusia haasteita. Myös oppilaitokset voivat hyötyä järjestelmästä lisäämällä ulkomaalaisten opiskelijamääriä saadakseen mahdollisimman hyvän valtiontuen. Perussuomalaiset Nuoret vaativat, että tarpeeton ulkomaalaisopiskelijoiden rekrytointi lopetetaan välittömästi ja annetaan ensin mahdollisuus kaikille kotimaan nuorille. Opiskelijoiden lähtötaso on maassamme tunnetusti korkea. Suomessa riittää tulevia ammattitaitoisia työntekijöitä, ja mikä parasta, koulutettu suomalainen ammattilainen myös jää hyvin usein kotimaan työmarkkinoille, toisin kuin ulkomaalaisopiskelija. Haluamme estää korkeatasoisen suomalaisen ammattitaidon hukkaan heittämisen asettamalla EU- ja ETA-alueen ulkopuolisista maista tuleville opiskelijoille lukukausimaksut. On myös muistettava erottaa toisistaan eri maiden välillä tapahtuva vastavuoroinen vaihto-opiskelu sekä tutkintoon johtava täysipäiväinen kouluttautuminen. Suomalaiset maksavat verorahoistaan korkeatasoista ja monipuolista koulutusjärjestelmäämme, joka on tarkoitettu omien lastemme ja nuortemme kouluttamiseen. Miksei siis kaukaa tulevan ulkomaalaisen pitäisi vastavuoroisesti osallistua maksutalkoisiin? Ulkomaalaisilla huippuyliopistoilla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia saada opiskelijoikseen lahjakkuuksia kansallisuudesta ja korkeista lukukausimaksuista huolimatta. Lisätiedot: Heikki Tamminen ________________________________________________ Perussuomalaiset Nuoret ry:n hallituksen jäsen Varsinais-Suomen Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja puh. 044 950 4324 Vesa-Matti Saarakkala ___________________________________ Perussuomalaiset Nuoret ry:n puheenjohtaja puh. 050 919 6079

Viime viikolla uutisoitiin, kuinka sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä totesi Suomeen otettavan kenties liian paljon ulkomaalaisia opiskelijoita siihen nähden, että hurja määrä suomalaisnuoriakin on ilman opiskelupaikkaa. Mielipide tyrmättiin mm. opiskelujärjestöjen taholta jopa ulkomaalaisvastaisena.

Perussuomalaiset Nuoret näkevät kuitenkin Hyssälän kommentissa paljon asiaa. Suomen valtion rahoittamaa korkealaatuista koulutusjärjestelmää on nykysäädöksillä helppo käyttää hyväkseen. Monet tutkintoa suorittavista ulkomaalaisopiskelijoistamme ovat läpikulkumatkalla, ja saatuaan ilmaisen koulutuksen he lähtevät huippuosaajina muualle kohti uusia haasteita. Myös oppilaitokset voivat hyötyä järjestelmästä lisäämällä ulkomaalaisten opiskelijamääriä saadakseen mahdollisimman hyvän valtiontuen.

Perussuomalaiset Nuoret vaativat, että tarpeeton ulkomaalaisopiskelijoiden rekrytointi lopetetaan välittömästi ja annetaan ensin mahdollisuus kaikille kotimaan nuorille. Opiskelijoiden lähtötaso on maassamme tunnetusti korkea. Suomessa riittää tulevia ammattitaitoisia työntekijöitä, ja mikä parasta, koulutettu suomalainen ammattilainen myös jää hyvin usein kotimaan työmarkkinoille, toisin kuin ulkomaalaisopiskelija. Haluamme estää korkeatasoisen suomalaisen ammattitaidon hukkaan heittämisen asettamalla EU- ja ETA-alueen ulkopuolisista maista tuleville opiskelijoille lukukausimaksut. On myös muistettava erottaa toisistaan eri maiden välillä tapahtuva vastavuoroinen vaihto-opiskelu sekä tutkintoon johtava täysipäiväinen kouluttautuminen.

Suomalaiset maksavat verorahoistaan korkeatasoista ja monipuolista koulutusjärjestelmäämme, joka on tarkoitettu omien lastemme ja nuortemme kouluttamiseen. Miksei siis kaukaa tulevan ulkomaalaisen pitäisi vastavuoroisesti osallistua maksutalkoisiin? Ulkomaalaisilla huippuyliopistoilla ei ole minkäänlaisia vaikeuksia saada opiskelijoikseen lahjakkuuksia kansallisuudesta ja korkeista lukukausimaksuista huolimatta.

Lisätiedot:

Heikki Tamminen

Perussuomalaiset Nuoret ry:n hallituksen jäsen

Varsinais-Suomen Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja

puh. 044 950 4324

Vesa-Matti Saarakkala

Perussuomalaiset Nuoret ry:n puheenjohtaja

puh. 050 919 6079

Viimeksi p�ivitetty ( 01.09.2009 )

Ajankohtaista

Lue poliittisesti epäkorrekteja blogeja: V-M Saarakkala Maria Lohela Johannes Nieminen V-P Kortelainen Antti Valpas Ville Vähämäki Antti Rantakokko Teemu Lahtinen Heikki Tamminen ---------------------------- Myynnissä 10x20cm kokoisia PerusS –autotarroja (3,60 euroa/kpl). Myös mustia t-paitoja (14,60 euroa/kpl) "poliittisesti epäkor- rekti" tai "populisti" painatuksella ja järjestön pienellä logolla varustettuina tilattavissa. Katso lisää myyntituotteista . T�m� s�hk�postiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki p��lle n�hd�ksesi osoitteen. " target="_blank">

Lue poliittisesti epäkorrekteja blogeja: V-M Saarakkala Maria Lohela Johannes Nieminen V-P Kortelainen Antti Valpas Ville Vähämäki Antti Rantakokko Teemu Lahtinen Heikki Tamminen ----------------------------

Lue poliittisesti

epäkorrekteja

blogeja:

V-M Saarakkala Maria Lohela

Johannes Nieminen

V-P Kortelainen

Antti Valpas

Ville Vähämäki

Antti Rantakokko

Teemu Lahtinen

Myynnissä 10x20cm kokoisia PerusS –autotarroja (3,60 euroa/kpl). Myös mustia t-paitoja (14,60 euroa/kpl) "poliittisesti epäkor- rekti" tai "populisti" painatuksella ja järjestön pienellä logolla varustettuina tilattavissa. Katso lisää myyntituotteista . T�m� s�hk�postiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki p��lle n�hd�ksesi osoitteen. " target="_blank">

Myynnissä 10x20cm kokoisia PerusS –autotarroja (3,60 euroa/kpl).

Myös mustia t-paitoja (14,60 euroa/kpl) "poliittisesti epäkor- rekti" tai "populisti" painatuksella ja järjestön pienellä logolla varustettuina tilattavissa.

Katso lisää myyntituotteista . T�m� s�hk�postiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki p��lle n�hd�ksesi osoitteen. " target="_blank">