Perussuomalainen puolue rakentaa virallisesti kristillis-sosiaalisille arvoille. Mikä on siis uskonnon merkitys puolueelle? Tämä kirjoitus on oma kantani kysymykseen, millä tavalla koen puolueeni suhtautuvan uskontokysymykseen, ja miten minä itse asiaan poliittisessa mielessä suhtaudun. Kysymys on itsellenikin senkin vuoksi oleellinen, että minulla on itselläni vahva kristillinen vakaumus. Katson ettei politiikkaa pidä tehdä uskonnosta käsin, vaikkakin jokaisella ihmisellä usko tai maailmankuva vaikuttaa arvoihin, ja arvot taas vaikuttavat poliittisiin näkemyksiin.

Uskonto on kulttuurinen arvokysymys

Perussuomalaisen puolueen arvopohjaan kuuluvat kristillis-sosiaaliset arvot, eli puolue tunnustaa kulttuurissamme vaikuttavan kristillisen arvopohjan merkityksen. Tähän arvopohjaan liittyy mm. lähimmäisenrakkauden ja toisten ihmisten kunnioittamisen periaatteet. Asiaan vaikuttaa myös kansallismielisyys; eli suomalaisina vaalimme historiaamme ja sen suomaa kansallista perintöä, johon kuuluu myös kristillinen kulttuuri.

Tältä pohjalta kumpuaa osaltaan myös kritiikkimme monikulttuurisuutta ja rajoittamatonta maahanmuuttoa kohtaan. Maassa maan tavalla -periaate sisältää siis myös sen, että maahanmuuttajien on täällä ollessaan kunnioitettava kansallista kulttuuriamme ja arvojamme, joihin kuuluu myös kristinusko ja sen vaikutuksesta syntyneet perinteet (esim. suvivirsi kouluissa, jne.). Siksi me perussuomalaisina haluamme kunnioittaa ja vaalia tasavaltaisia perusarvoja sekä omaa kulttuuriperintöämme, johon myös kristillinen perintö kuuluu.

Poliittinen puolue

Puolue ei kuitenkaan ole uskonnollinen puolue, eikä pidä uskontoa tai uskonnottomuutta millään tavalla erikoisemmin esillä, saatikka minkäänlaisena kynnyskysymyksenä. Ateistit, agnostikot ja muiden uskontojen kannattajat ovat tervetulleita jäseniksi ja vaikuttamaan puolueessamme. Tosin mikäli jonkun henkilön oman uskonnon mukanaan tuoma arvopohja on ristiriidassa esim. sellaisten perusasioiden kuin sananvapauden, demokratian tai sukupuolten tasa-arvon kanssa, tai mikäli hän avoimesti halveksii suomalaista kulttuuriperintöämme, niin on melko todennäköistä ettei hän edes halua puolueeseemme liittyä.

Kaikille ei voi olla mieliksi. Jos kumartaa joka suuntaan, myös pyllistää joka suuntaan. Tämä erottaa meidän perussuomalaiset mm. maailmoja syleilevästä liberaalivasemmistosta, Vaikka puolueena kannatamme vasemmiston tavoin sosiaalista tasa-arvoa. Katsomme että yltiösuvaitsevainen ja globalistinen idea monikulttuurisesta ja ulossulkemattomasta maailmanyhteiskunnasta on utopistinen ja absurdi, koska toimiakseen ja koossa pysyäkseen yhteiskunta edellyttää sitä, että sen jäsenillä on edes jonkinlaiset yhteiset perusarvot, ja että edes yhteiskunnan enemmistö on jokseenkin sosiaalisesti yhtenäinen, eli itsensä kulttuurisesti yhteiseksi kansaksi ja kansakunnaksi kokeva ihmisjoukko.

Suhtautuminen islamiin ja muslimimaista tulevaan maahanmuuttoon

Mitä sitten varsinaisesti itse islamiin tulee, niin käsittääkseni Islamin valtavirta kuin islamistinen fundamentalismikaan eivät tunnusta sukupuolten tasa-arvoa, tai sananvapauden ehdottomuutta samalla tavalla kuin oma kulttuurimme. Koraani kyllä periaatteessa tunnustaa tasa-arvon, myös sukupuolten välisen. Sen käsitys asiasta ei vain vastaa meidän käsitystämme, eikä varsinkaan tue sitä pohjoismaista tasa-arvon perintöä mitä me vaalimme. Hadithin määrittelemässä sunnassa, ja sitä kautta islamin valtavirrassa, tämä ero islamilaisen ja pohjoismaisen tasa-arvokäsityksen välillä vielä entisestään korostuu. Periaatteessa myös sananvapaus on ainakin joidenkin tulkintojen mukaan olemassa, mutta sitäkään islam ei näe samalla tavalla kuin se nähdään lännessä. Islamissa uskonto nousee kaiken yläpuolelle, jonka seurauksena meille tärkeät arvot muuttavat merkitystään. Tästä syystä islamilaisella kulttuurilla on vakavia ongelmia tulla toimeen kristinuskon piirissä syntyneiden läntisten tasavaltalaisten yhteiskunnallisten arvojen kanssa.

Myöskään politiikan ja uskonnon eroa islam ei tunnusta, vaan periaatteessa islamilainen yhteiskunta, ”umma”, on sekä poliittinen että uskonnollinen yhteisö. Turkissa ja monissa maallistuneissa muslimimaissa politiikka ja uskonto on täytynyt erottaa toisistaan valtion pakkokeinoilla, ja ilman valtion pakkovaltaa tämä ero ei luultavasti pysyisi voimassa. Nämä islamilaisuuden aisoissa pitämiseen vaaditut otteet taas ovat käytännössä johtaneet demokratian ja kansalaisvapauksien rajoittamiseen.

Näistä syistä koen, että Eurooppaan islamilaisista maista suuressa määrin tuleva maahanmuutto ja maanosaamme islamisoituminen muodostavat vakavan poliittisen ja yhteiskunnallisen ongelman, ellei islam muutu. Mikäli islam ei muutu, vaan Eurooppa muuttuu, voimme sanoa hyvästit vapaudelle ja demokratialle.