logo part 2
Etusivu arrow Kannanottoja arrow EU:sta arrow Lissabonin sopimus ajaa Euroopan Unionin syvään kriisiin
Lissabonin sopimus ajaa Euroopan Unionin syvään kriisiin Tulosta
Kirjoittanut Johannes Nieminen   
19.06.2008

Irlannissa järjestetty kansanäänestys Lissabonin sopimuksesta oli poliittiselle eliitille kauhistus. Ennen äänestystä osattiin pelätä miten käy ja pelko osoittautui todeksi. Irlannin kansalaiset eivät hyväksy maansa myyntiä byrokraattiselle keskusvallalle.

Irlannin kansanääni on todettu vääräksi. Samalla on julkisesti ihmetelty miksi yksi pieni kansa voi romuttaa tärkeän sopimuksen. Tämä on nostanut demokratia-kritiikkiä, jolla käytännössä pyritään siirtämään valta pienelle poliittiselle eliitille. Tässä Irlannin kansan mollaamisessa sivuutettiin kaikkein tärkein; muiden maiden kansalaiset eivät saaneet äänestää. Miksi?

Irlanti ei ole euroskeptisin maa, vaan on EU:n keskiarvon yläpuolella. Euroskeptisimmät maat ovat järjestyksessä skeptisimmästä ylöspäin seuraavat: Iso-Britannia, Ruotsi, Suomi, Ranska, Saksa, Latvia, Itävalta ja Alankomaat. Merkittävää on, että näissä maissa alta puolet kansalaisista luottaa EU:n instituutioihin. Se on jo niin merkittävää, että koko Euroopan Unionin keskiarvo tippuu alle 50 prosentin. Merkittävämmäksi sen tekee se huomio, että skeptisimpien joukossa on mahtivaltiot Saksa ja Ranska.

Jos Euroopan Unioniin ei luoteta, niin miten kävisi jos kaikkialla saataisiin äänestää? Kyllä, Lissabonin sopimus kaatuisi lukuisissa jäsenmaissa. Tämä on aivan itsestään selvää, ja juuri siksi kansalaiset eivät saakaan äänestää. Lissabonin sopimuksella on myös maaginen merkitys, se on onnistunut muuttamaan mm. Irlantilaisten asennetta lievän positiivisesta negatiiviseen. Tämä maaginen käsi näkyy varmasti muuallakin, ja koko sopimusprosessi nostaa skeptisyyttä entisestään. Lissabonin sopimus on siis uhka koko Euroopan Unionin olemassaololle.

Euroopan Unionin eliitti jatkaa yhä sopimuksen ratifiointia. Huolimatta siitä, että sopimus on mennyt farssiksi.  Johtoporras jaksaa uskoa siihen enemmän kuin mihinkään muuhun yhtä yliluonnolliseen. He kaivavat kuoppaa itselleen, sillä kun jäsenmaiden kansalaisten luottamus musertuu, niin se on myös menoa. EU ei kestä sellaista. Tähän on ollut yksi ratkaisu, vaihdetaan kansalaiset. Tässä tapauksessa täytyy puhua absurdista käsitteestä EU-kansalaiset. Laajentuminen on tuonut uusia fanaattisia kannattajia. Nyt tilanne kuitenkin laukeaa käsiin, sillä idän fanaattisien kannattajien parissa sikiää vastarinta ja se vastarinta voi olla vähän muuta kuin mihin on totuttu.

Irlantilaisten päätös on historiallinen ja merkittävä. Se osoittaa sen totuuden, etteivät kansalaiset hyväksy EU-eliitin kiemurtelua. Ranska ja Alankomaat aloittivat shown alkuperäisen sopimuksen kanssa ja Irlanti hyppäsi samaan kelkkaan uuden version myötä. EU:lla on vain kaksi tietä, joko rusentua täydellisesti tai muuttaa toimintatapojaan merkittävästi. Kritiikki on siis tuottanut tulosta, työmme ei ole ollut turhaa.

Ajankohtaista

Lue poliittisesti

epäkorrekteja

blogeja:

 

V-M Saarakkala

Maria Lohela

Johannes Nieminen

 

V-P Kortelainen

 

Antti Valpas

 

Ville Vähämäki

 

Antti Rantakokko

 

Teemu Lahtinen

----------------------------

Myynnissä 10x20cm kokoisia PerusS –autotarroja (3,60 euroa/kpl).

Myös mustia t-paitoja (14,60 euroa/kpl) "poliittisesti epäkor-
rekti" tai "populisti" painatuksella ja järjestön pienellä logolla varustettuina tilattavissa. 

Katso lisää myyntituotteista.