logo part 2
Etusivu
Perussuomalaiset varmisti kunnallisvaaleissa tulevaisuutensa
Kirjoittanut Vesa-Matti Saarakkala   
13.11.2008

Perussuomalaisten kunnallisvaalitulos oli historiallinen. Puolue eteni ryminällä joka puolella Suomea, niin kaupungeissa kuin maalla. Ehdokasasettelu oli erityisen onnistunut nuorten osalta, sillä esimerkiksi Perussuomalaisten Nuorten hallituksesta varajäsenet mukaan lukien meni läpi 9, pääosa suurissa kaupungeissa.

 

Puolueen tulevaisuus on nyt vakaalla pohjalla ja monet nuoret lahjakkuutemme pääsevät toimimaan lautakunnissa ja jopa suoraan valtuustoissa. Paikat kaupunkien ja kuntien hallituksissakaan eivät jää nollille.

Viimeksi päivitetty ( 13.11.2008 )
Lue lisää...
Nuorten syyskokous 29.11.2008 Helsingissä
Kirjoittanut nuorten hallitus   
06.11.2008

Perussuomalaiset Nuoret ry:n syyskokous pidetään lauantaina 29.11.2008 kello 12.30 - noin 15.00 Helsingissä Pääpostin Isossa neuvotteluhuoneessa, Mannerheiminaukio 1 B, 00100 Helsinki. Kello 16 lähtien keskustellaan samassa paikassa nuorisojärjestön kehittämisestä; organisaatiosta ja piiri- sekä paikallisosastojen perustamisista. Illalla vapaamuotoista yhdessäoloa.

Viimeksi päivitetty ( 10.11.2008 )
Lue lisää...
Kannatamme sananvapautta
Kirjoittanut nuorten hallitus   
30.10.2008

Perussuomalaiset Nuoret ry:n kannanotto
julkaisuvapaa heti

Kannatamme sananvapautta

Perussuomalaiset Nuoret ovat erittäin huolissaan EU:n nykyisestä linjasta sananvapauden rajoittamiseksi. Pyrkimykset internetin lakisääteiseen valvontaan ja julkaisutoiminnan rajoittamiseen ovat selkeät. Yhtenä esimerkkinä harkitaan blogien ennakkosensuuria. Tälläiset rajoitukset eivät ole oikea tie, koska hyökkäys sananvapautta vastaan on myös hyökkäys demokratiaa vastaan. [1]

Viimeksi päivitetty ( 30.10.2008 )
Lue lisää...
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>

Ajankohtaista

Lue poliittisesti

epäkorrekteja

blogeja:

 

V-M Saarakkala

Maria Lohela

Johannes Nieminen

 

V-P Kortelainen

 

Antti Valpas

 

Ville Vähämäki

 

Antti Rantakokko

 

Teemu Lahtinen

----------------------------

Myynnissä 10x20cm kokoisia PerusS –autotarroja (3,60 euroa/kpl).

Myös mustia t-paitoja (14,60 euroa/kpl) "poliittisesti epäkor-
rekti" tai "populisti" painatuksella ja järjestön pienellä logolla varustettuina tilattavissa. 

Katso lisää myyntituotteista.